1/4
Ensi keskiviikkona (31.3.) päättyy vuoden ensimmäinen vuosineljännes.
Vuosi sitten tähän aikaan juoksukilsat oli kohtuu maltillisia, sillä koronan eka aalto oli päällä enkä halunnut riskeerata vetämällä jotain helvetin kovia harjoituksia.
Tiukat treenit laskevat hetkellisesti vastustuskykyä.
No, nyt on hieman toinen tilanne, vaikka koronan …ties kuinka mones aalto..on edelleen keskuudessamme.
Itse asiassa noin vuosi sitten keuhkoissa ilmeni juoksun aikana outo polte, jonka ajattelin johtuvan siitepölystä, mutta kukas sen tietää mikä tuon tunteen aiheutti.
Eiköhän tässä olla suunnilleen samassa iskussa kuin vuosi sitten paitsi lihaskestävyyden suhteen, joka tuntuu paremmalta.
Valoisa aika pitee ja samoin lenkit. Seuraavan vuosineljänneksen (huhti-kesäkuu) aikana aion juosta joinakin päivinä kaksi lenkkiä.
Niiden aika on touko-ja kesäkuuussa. Testaan myös, miltä useamman tunnin juoksu-kävely-juoksu -treenit maistuvat. Tällöin jalkojen päällä ollaan minimissään 4-5h.