Oli kiva lukea päivän Hesarista suunnistaja Fredric Portinin haastattelu.
Kirjoitin parisen viikkoa sitten pari riviä Minna Kaupista ja Portinista. Huomasin (TV-kuvasta), että molempien habituksesta näkee selvästi, että he ovat viettäneet aikaa raittiissa ulkoilmassa kompassi kädessä.
Hesarin mukaan, Portin harjoittelee ehkäpä maailman parhaimmassa suunnitusseurassa, norjalaisessa SK Haldenissa. “Ei riitä, että menee (harjoituksiin) tekemään pieniä pummeja ja ok-suorituksen, jos haluaa olla paras”, sanoo Portin HS:n haastattelussa.
Huipulle tähtäävän ja sinne ihan tosissaan harjoittelevan on pistettävä itsensä likoon jokaisessa harjoituksessa. Tätä kuvaa hyvin ns.10,000 tunnin sääntö.
Huipuilla ja lähes huipuilla on yllättävän vähän eroa lahjakkuuden suhteen. Eron selittää ennen kaikkea harjoittelu..tai tarkemmin sanottuna keskittynyt harjoittelu. Se tekee harjoittelusta helposti epämukavaa, sillä siinä hiotaan suorituksen heikkouksia.
Hänellä, joka siitä selviää, on mahdollisuus kehittyä oman alan mestariksi sillä edellytyksellä, että on valmis tekemään (vähintään sen) 10,000 tuntia keskittynyttä harjoittelua (Lähde: Asennetta Peliin, Seiro/Viljanen, 2013).
Näin taannoin TV-ohjelman huippusuunnistaja Thierry Gueorgioun harjoittelusta. Hän analysoi jälkikäteen jokaisen tekemänsä harjoituksen. Tuloksena on 12 MM-kultaa ja paljon paljon muuta…
Työpisteeni oli vielä reilu kolme vuotta sitten Olympiastadionilla. Katsoin silloin tällöin erään stadilaisjoukkueen fudisharjoituksia. Se oli yhdellä sanlla kuvattuna löysää tekemistä. Epäonnistuneille laukauksille ja suorituksille naurettiin ja muutenkin siinä oli “on kivaa olla yhdessä-höntsäily” -meininki.
Tästä aiheesta voisin kirjoittaa vielä vaikka kuinka paljon, mutta lienee parasta lähteä tuonne raitiiseen ulkoilmaan parantamaan omaa juoksusuoritusta. Uskon, että minulla on vielä parhaat vuodet edessä, mikäli jaksan harjoitella aina vaan paremmin ja paremmin…
Ja mikä etten jaksaisi….