Olen hikoillut pari viimeistä iltaa kaverin metsäpalstalla puupöllejä kantaen. Teen tänään vielä yhden pöllien kantoreissun, mutta aion myös tehdä come backin lenkkipoluille, sillä olo tuntuu tosi hyvältä.
Tässä muuten hyvää esimerkkiä kaikille niille, joiden mielestä on liian myöhäistä aloittaa liikunta.
Stanislaw Kowalski on 104-vuotias spritteri, jolla jalkaa nousee vielä yllättävän kevyen näköisesti, vai mitä sanotte? Eräässä haastattelussa tämä veteraani kertoi -kieli poskella- hyvän terveytensä pohjautuvan siihen, ettei käy ikinä lääkärissä.
Optimistininen kun olen, niin luulin pääseväni nokan vuotamisesta päivässä eroon. No, kyllä se klyyvari toimi yliaktiivisesti vielä eilen sunnuntaina ja vähän samanlaiset on fiilikset vielä tätä kirjoittaessa maanantaiaamuna.
Eipä hätää, pikku juoksubreikki ei haittaa yhtään, sillä mielenkiintoista tekemistä piisaa, kuten mm.puolukan poimimista ja kaverini jeesamista metsähommissa, josta sain ja saan palkkioksi polttopuuta.
Sain eilen positiivisia uutisia aavikolta. Jo yli kaksi vuotta suunnitellun seikkailujuoksun todennäköisyys seuraavan 6kk:n aikana on jo reilusti yli 50%.
Nokka vuotaa. En tiedä johtuuko se siitä, että olen vetänyt puupölyä nokkaan vai siitä, että joku pöpö on iskenyt?
Meillä päättyi pari päivää sitten pihavajan rakennusprojekti ja sen seurauksena olen (ehkä) saanut yliannostuksen puupölyä kitusiini.
Niin tai näin, jätän tämän päivän lenkin väliin ja keskitän tarmoni mm.piha-alueen siivoamiseen. Huomenna on tarkoitus vetäistä kunnon metsäjuoksulenkki.
En pelleile terveyden kanssa. Kroppaa kannattaa kuunnella eikä sen kanssa kannata ryhtyä kilpasille. Vähän sama juttu kuin luonnon kanssa. Voittaja tiedetään, joten on tyhmää yrittää voittaa sitä.
Kuluvan vuoden aikana muutama kuuluisa BASE-hyppääjä on menehtynyt. Ekana lähti Dean Potter ja viime viikolla uutisoitiin Toby Benhamin kuolemasta. Benham tunnettiin paremmin nimellä Lucky Chance….
Miehelle sattui jokunen vuosi sitten läheltä piti-tilanne, josta hän kuitenkin selvityi. Blogin lopussa on miehen youtube-tilitystä pian onnettomuuden jälkeen.
Varmaan 99,9999..% kysyy, ihmettelee, kritisoi, hulluksi haukkuu..näitä ihmisiä, joiden jokainen hyppy voi olla viimeinen.
Minä en. Kuten en soimaa vaikkapa hyvää seikkailukaveriani Gregia, joka lähtee melko puupäiseen yritykseen soutaa Atlantin halki.
Mies on avannut (hienot) nettisivut. Näin Greg Maud kuvaa syitä, miksi hän haluaa “live beyond the ordinary”. Allekirjoitan jokaisen sanan.
Living beyond the ordinary (Mr.Greg Maud)
A lot of people ask why I set out on these often crazy trips and to be honest, I don’t know. They take me away from my precious family and I miss them every second I’m away. And I know they worry about me when I’m gone. So why? Are they fun? It depends how you define fun, I guess. Adventures aren’t really adventures unless there’s some element of danger. They can be gruelling. Mentally and physically they can grind you down until all you can think about is just putting one step in front of the other. You’re either freezing in sub-zero temperatures or your skin is blistering from the heat even when you’re in the shade. They push you far beyond limits you never knew existed. It can be heart-breakingly lonely and there have been a few times when I thought I’d never get home. But the call of adventure is so strong that it’s a need. Fulfilling that need makes me feel blazingly alive.
Some people have to travel beyond the known horizon every now and then. I’m one of them. But what’s even stronger is the call of family and they are what keep me going and what always brings me home.