Kuumuus
Tiedotusvälineiden mukaan lähipäivinä saatetaan mitata jopa historiallisen korkeita lämpötiloja eri puolilla maailmaa.
Kuumin paikka, jossa olen juossut on Arabian niemimaa.
Hiekka oli niin kuumaa, että kun siihen sylkäisi, niin kuului vaan sihahdus.
Sylki siis kiehui.
Kalaharin autiomaassa lämpötila oli varjossa korkeimmillaan 40 astetta.
Alueella oli niin kuivaa, että siellä esiintyi todella paljon maastopaloja. Kalahari on ns. semi-desert.
Olimme palojen suhteen varpaillaan. Seurasimme aavikkokuorma-auton katolta tilanteen kehittymistä.
Onneksi emme joutuneet tekemään reittimuutosta, mutta läheltä kyllä piti.
Kuumuuteen ja pitkään juoksun sopeutuminen kestää voin viikon.
Jos niin pitkälle selviää, niin sen jälkeen seikkailujuoksun onnistusprosentti kasvaa huikeasti.
Elimistö tottuu siinä vaiheessa olosuhteisiin ja niin uskomattomalta kun se tuntuukin, niin matkan edetessä vire vain paranee.
Voisi nimittäin luulla, että keho alkaa tekemään kuolemaa mitä pidempään juoksee, mutta se on juuri toisin päin.
Seuraavalla kerralla kun pääsen pitkän aavikkomatkan kimppuun, niin kiinnitän entistä paremmin huomiota näihin ensimmäisiin päiviin ja niistä selviämiseen.