Linkkejä
Blogitykitys jatkuu. En kirjoitellut tälle sivustolle loppukesän ja syksyn aikana juuri mitään, joten otan pienen loppukirin…
En käytä aikaani telkkarin katsomiseen lähinnä siksi, ettei sellaista edes ole:-)
Vietän kuitenkin jonkun verran aikaa ruudun parissa. Katselen muutamia ohjelmia ja seuraan joitakin saitteja Panasonic Toughbook-läppäriltäni.
Mitä verkkosivuihin tulee, niin seikkailuhenkisille voi suositella Exwebiä https://explorersweb.com/
Olen seurannut Exwebiä varmaan jo 1990-luvulta lähtien. Sen perustivat aikoinaan ruotsalaislähtöinen seikkailupariskunta Tina ja Tom Sjögren, mutta nykyään se on jo uusien omistajien hallussa. Tällä hetkellä sivusto seuraa mm. etelänavalle hiihtäviä retkikuntia. Niitä onkin yllättävän useita. Sinne suuntaa myös myös kaksi suomalaista….
https://www.outsideonline.com/
Outsidessa saattaa joskus olla ihan kiinnostavaa luettavaa.
https://www.adventure-journal.com/
Adventure Journal on sisällöltään ehkäpä kunnianhimoisin sivusto. Määrän sijaan he keskittyvät laatuun. AJ julkaisee myös muutamia kertoja vuodessa ilmestyvää aikakauslehteä.
Kotimaasta ei löydy oikein mitään mielenkiintoista seurattavaa. Juoksijan sivustolla suurin osa sisällöstä on maksumuurin takana eli vain tilaajat voivat lukea ne.
Nuuksiossa asuva Terho Lahtinen on mies monen juoksutapahtuman taustalla. Hän ylläpitää myös polkujuoksusivustoa Trailrunning.fihttps://www.trailrunning.fi/
Tässäpä nämä.
Huomenna on juhlapäivä, talvipäivänseisaus.