Varpaat meni
Onneksi ei omat, mutta luin just eilen ExWebistä jutun kiipeilijästä, joka menettää viisi varvasta. Juttu ohessa.
Itsellä on käynyt hyvä munkki, että niin sormet kuin varpaat on tallella. Järjestä en tiedä.
Sanoisin, että Pohjoisnavalla meinasi Viljaselle käydä ohraisesti. Juoksu meni ihan hyvin, mutta maastopyörämaratonin aikana varpaissa ei ollut tuntoa. Olin siitä niin huolissani kuin osasin eli en ollut.
Kaikki energia kun meni se fillarin eteenpäin sotkemiseen.
Heti maaliin saapuessani sanoin mukana olleelle norjalaiselle sairaanhoitajalle, “en tunne varpaita”.
No, hän alkoi niitä elvyttämään. Hieroi ja sit pisti jalkaani sellaiset ihme-saappaat intiasta, jotka on nimenomaan tarkoitettu tähän tarkoitukseen.
Minulla kävi säkä. Parina seuraavana talvena pottuvarvas vähän oikutteli juoksulenkkien aikana, mikäli oli todella kylmä eli jotain hittiä se sieltä sai. Sen jälkeen varvas on ollut ihan normaali.
Toisen kerran olin aika kusessa Grönlannin jäätiköllä 2013.
Olin onnistunut puhkomaan makuualustani kiitos jäärautojen ja oman huolimattomuuteni.
Makuupussikaan ei ollut ihan yhtä hyvä kuin seuraavalla jäätikköreissulla (2019), joten kylmä oli jatkuvana vieraana.
Pahin tilanne oli siinä vaiheessa, kun jouduimme kääntymään takaisin kohti lähtöpaikkaa Isortoqia. Meidän piti (siis) evakuoida yksi tiimijäsen jäätiköltä pois.
Istui nuseamman tunnin reessä ja ulkoa oli ihan saatanallisen kylmä. Saappaatkaan eivät olleet ihan niin hyvät kuin olisi pitänyt eli tyhmästä päästä kärsi ainakin varpaat.
Jälleen kerran onni oli mukana, mutta sen jälkeen en ole laskenut sen varaan. Vuonna 2019 jalassa oli Sorelin Glacierit. Jos niissä jalat jäätyy, niin sit on niin kylmä, että noutaja tulee muutenkin.
Olisi se perin juurin veemäistä juosta ja elää ilman varpaita.
Yhdellä kiipeilijäkaverilla palentui sormet Himalajalla niin pahasti, että niistä tuli kuin mustat makkarat. Ei ole se makkara maistunut ne nähtyäni….
Tänään on lepopäivä.
