Miksi ihmeessä?
Uskon, että vielä ennen Arabian seikkailun alkua minulta kysytään “miksi?”.
Siis mikä ajaa miehen juoksemaan aavikolle?
Yksi vastaus on “ketsuppipullo”.
Se avautui Pohjoisnavalla 2007. Pääsin tuolloin seikkailun makuun eli ketsuppipullon korkki poksahti auki.
Päätin toteuttaa unelmiani, mitä ne sitten ovatkin. Aavikolla juokseminen on yksi niistä.
Arabian hiekkaerämaa/ The Empty Quarter/Rub ak Khali kiinnostaa, koska kukaan ei ole sen halki juossut. En varmaan lähtisi sinne, jos joku olisi sen jo aiemmin korkannut.
Se ei ole kuitenkaan ainoa syy. Tällainen projekti on aikamoinen ponnistus ja sellaisen läpivientiin liittyy oma hohtonsa.
Ja sitten on varmaan monia muita syitä, joita en osaa selittää tai analysoida.
Sammy Davis Jr. lauloi aikoinaan biisin “I gotta be me”. Olisikohan siinä vastaus kysymyseen “miksi?”.
Jossain vaiheessa loppukesää taisin ilmoittaa, että juoksen syksyn aikana lenkkejä myös Espoon keskuspuistossa. Siis vanhoissa kotimaisemissa.
No, näin ei ole tapahtunut. Täällä Nuuksiossa minä olen treenannut ihan 100%:sti…
Juoksin eilen peruslenkin Pirttimäessä ja tänään treenaan kaverin kanssa Solvallan alueella.