Raha liikkuu
Juoksijan lisäksi tässä aavikkoprojektissa liikkuu myös raha.
Yleisesti ottaen voidaan kai sanoa, että tuotteiden ja palvelujen hinnat ovat olleet aika voimakkaassakin nousussa, mutta Arabian- retkikunnan kustannustaso on tullut alas.
Mikäli olisin juossut aavikon halki vuosina 2014-2019, niin olisin joutunut työntämään kättä todella syvälle taskuun. Ensimmäinen rahasumma, jota minulta aiottiin nyhtää piti sisällään viisi nollaa.
Pääosin koronasta johtuen retkikunnan tukipalveluiden hinnat ovat tippuneet aika paljon.
Käytän aavikkofirmaa, jolla ei juuri tällä hetkellä ole asiakkaita ainakaan ruuhkaksi asti joten tämä tilanne suosii minua.
Kokonaishinta aavikon ylittämiselle on kuitenkin kohtuu massiiviinen. Se on suunnilleen samaa luokkaa kuin Saharan halkijuoksussa eli sen perässä on neljä nollaa…..
Ensimmäinen rahasuoritus lähtee lähipäivinä kohti Lähi-Itää.
Keskiviikkona oli todella hieno parin tunnin treenisessio. En juossut meträkään, mutta kapusin lähikallioita ylös alas. Kysessä on ihan loistava (ja hauska) treenimuoto, jota aion jatkaa ennen Arabiaa ja etenkin sen jälkeen.