Rasvanpolttoa
Maanantaina otettiin pieni, mutta tiimille iso askel kohti Arabian hiekkaerämaajuoksua.
Kokoustin heti aamutuimaan kohdealueella toimivan tiimin kanssa. Keskustelimme reitistä ja monesta muusta asiasta.
Mitä reittiin tulee, niin se on pituudeltaaan 1200-1300 kilsaa. Se on maisemaltaan todella upea kauniine dyyneineen.
Mitalilla on aina kaksi puolta, niin tässäkin. Juoksualusta on pehmeä, joten urakasta tulee todella hikinen.
Oma tulkintani on se, että joudun juoksemaan tod,näk.sauvoilla ainakin joissain vaiheessa reittiä. Ainakin siihen on varauduttava,
Pehmeässä alustassa ponnistavan jalan päkiä pettää helposti, mutta sauvalla saa siihen lisävipua.
No, tässä on vielä jokunen este ylitettävänä ennen kuin voin varmuudella sanoa, että lähtö on 6.12.2021.
Meidän naapuriin kokoontui eilen mielenkiintoinen juoksupoppoo,
Heistä kaksi on näkövammaisia juoksijoita ja kolmas heppu toimii kisoissa, mm.maratoneilla, juoksevana oppaana.
Olin heidän kanssaan jokusen toivin juttusilla ja voin sanoa, että miehet tekivät minuun suuren vaikutuksen. Kundeilla on asenne kohdillaan!
Otsikon mukaan rasvaa on tiristetty.
Puolet rasvanpoltosta meneen kyllä Muurikka-pannun piikkiin. Poltin (ohjeiden mukaan) pannun pohjan avotulella.
Erittäin tiiviis ja tapahtumarikas päivä päättyi lihaskuntotreeniin ja kylmässä järvivedessä pulikointiin.
Tänään käyn tuulettamassa juoksulenkkareita.