Ravurit
Viikko alkoi samaan tyylin kun edellinen loppui. Tein kaksi treeniä, joista ensimmäinen oli juoksua ja toinen lihaskuntoa.
Sitä on muuntunut kesän mittaan sellaiseksi Nandi-heimon mieheksi, että aamun lenkille lähdön lämpötila 17C tuntui viileältä.
Itse juoksu kulki erittäin mallikkaasti. Osasyynä siihen oli varmaan vilpoisampi keli.
Toisena tekijänä saattoi olla kenkien vaihto hieman nopsempaan malliin.
Olen juossut aika paljon Merrellin Agility peak 4 -juoksukengällä, mutta saman valmistajan Moab Flight on ehkä vielä edellistä (minulle) passelimpi jalkine.
Se on päkiästä mukavan taipuisa. Juoksin aikoinaan vain ja ainostaan Niken kengillä ja näissä Merrellin Moab Flighteissa on jotain samaa henkeä. Ehkä se on just toi päkiän rullaavuus, joka minua niin miellyttää.
Huomaan juoksevani ne jalassa aika paljon nopeammin kuin Agilityllä.
Otan molemmat mallit mukaan Arabian juoksuun ja ehkä samalta valmistajalta jopa jonkun kolmannen jalkineen. Long Sky on hyvä ehdokas, sillä siitä tulee uudistettu malli (muistaakseni) ennen vuoden vaihdetta.
Tein illalla vielä hyvän lihaskuntotreenin, jonka jälkeen nautin löylyistä ja (hieman viilentyneestä) Nuuksion Pitkäjärvestä.
https://www.mountainrunning.fi/blogs/blogi/kirsin-kisaraportti-nuts-yllas-pallas-66-km
Yllä on puolisoni Kirsin kirjoittama mielenkiintoinen kisaraportti Ylläksen polkukisasta, jossa hän osallistui 66 kilsan tutnturijuoksuun.
Hän kuuluu (puolestaan) Team La Sportiva Finlandin tiimiin eli olemme kilpailevissa talleissa.