Tiikeriä tankkiin
Vaikka Kalaharin halkijuoksusta on kulunut tovi jos toinenkin, niin aina välillä muistot palaavat savannille.
Söimme päivittäin Tiger-merkkistä puuroa, joka oli keitetty todella punaiseen maitoon ellei jopa kermaan. Sen verran tuhtia kamaa se oli.
Sitä kun pisti pari lautasellista tankkiin, niin 50 kilsan juoksu ei tuntunut missään. Kyllä se juoksijakin marssii vatsallaan…
Syön myös täällä härmässä joka ikinen aamu lautasellisen kauramössöä. Kaura on peräisin Kirkkonummen pelliolta, lähiruokaa siis.
Ja kyllähän nimikin jo velvoittaa syömään runsaasti viljatuotteita.
Tästä tulikin mieleen juttu, jonka olen kirjottanut tänne vuosikausia sitten.
Erään leipomoketjun tuote oli nimeltään Tosi Viljanen. Yritin saada heitä sponsoriksi, mutta ei onnistunut.