Tykitystä
Kiitos lumen ja pakkasen, Nuuksion Sorlammen polut ovat uskomattoman hienossa kunnossa.
Kävin siellä…taas vaihteeksi…ulkoiluttamasa juoksukenkiäni.
En ole koskaan juossut poluilla niin haipakkaa vauhtia kuin sunnuntaina.
Näin näppituntumalta arvioisin, että pistelin polkubaanalla menemään vauhdikkaimmillaan noin 4min kilsavauhtia tai jopa alle.
Juoksin välillä niin lujaa kuin jaloista vaan lähtee.
Kesäkaudella Sorlammen polut ovat teknisesti haastavia, sillä siellä on mm.korkeaa juurakkoa, mutta nyt ne ovat lumen peitossa. Kesällä vauhdit ovatkin ihan eri luokkaa kuin nyt sunnuntaina.
Aion käyttää tilannetta hyväksi vielä niin kauan kuin tuota lunta piisaa ja ennusteeni on, että sitä riittää vielä pitkälle kevääseen.
Nämä Nuuksion polut sulavat todella hitaasti, vaikka lämpötila nousisi kuinka korkeaksi. Ympäröivä metsä estää lämpimän tuulen sulamisvaikutukset ja auringonkin tulee olla todella korkealla, ennen kuin sen lämmittävät säteet pääsevät sulattamaan kovaksi pakkautuneen lumen.
Muistan vuosia, jolloin Nuuksion polut ovat olleet ainakin osin jäisiä vielä toukokuun lopupuolella.
Olen lisännyt harjoituskalenteriin jo useampia tuplatreenipäiviä.
Eilisen juoksutreenin lisäksi tein vielä iltapäivällä lihaskuntotreenin. Se kulki tähän malliin: 100 soutuvetoa + 15 punnerrusta. Näitä yhteensä 10 sarjaa.
Etunojapunnerrus vahvistaa olkapäitä, käsivarsia, rintaa sekä keskivartalon syviä lihaksia. Voimakas keho auttaa pitämään juoksuasennon hyvänä.
Otan tulevan viikon hieman iisimmin, sillä tein kolme päivää putkeen kahta harjoitusta per päivä.