Tavoite
6.12. on Suomen itsenäisyyspäivä.
Tänä vuonna, tuona kyseisenä päivänä, minun tavoitteena on aloittaa Arabian hiekkaerämaajuoksu. Se on päivämäärä on lyöty Toughbookin (läppärin) kalenteriin. Aikaa lähtöön on 10 kk ja 10 päivää. Se menee kuulkaa nopeasti.
Kyseinen päivä on maanantai, joka sopiikin hyvin aloituspäiväksi, sillä siitähän se työviikko alkaa.
Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin joulupäivänä olisi kasassa 1000 kilometriä.
Se ei kuitenkaan vielä riitä, mutta uuteen vuoteen mennessä homman pitäisi olla tällä aikataululla klaari. Minua kirittää tietysti se tieto, että juoksu pitää saada hoidetuksi 30 päivän sisällä, jotta maahantuloviisumi ei ehdi mennä vanhaksi.
Jos mennään ajassa taaksepäin vaikkapa 14 vuotta, jolloin toteutin ensimmäisen ulkomaisen seikkailun Pohjoisnavalle, niin tuolloin MINULLE EI OLISI TULLUT MIELEENIKÄÄN edes unelmoida Arabian, Grönlannin, Saharan tai Kalaharin ylityksistä.
Kirjoitin 2010 luvulla, yhdessä Arno Seiron kanssa, kirjan nimeltä “Asennetta Peliin”. Sivulla 78 kirjoitan seuraavaa:
“Kun olen saavuttanut tuloksia, niin haluan ja uskallan nostaa panoksia seuraavaa kertaa varten”.
“Ja mitä enemmän saavutan, sitä enemmän näen mahdollisuuksia ympärilläni. Uskon, että asiat muuttuvat sellaisiksi, jollaisiksi haluamme niiden muuttuvan”.
“Olen oppinut, että ihminen saa (lähes) kaiken, mitä haluaa. Pitää vaan haluta riittävän kovasti ja olla valmis tekemään lujasti töitä sen (tavoitteen) eteen”.
Siivotessani “arkistojani” eli hitonmoista paperiläjää, huomasin erään paperin, jossa luki:”vain 5% ihmistä menestyy. He pystyvät kertomaan tavoitteensa”.
Tavoitteen tulisi olla sopivan konkreettinen. Yksi tavoiteasetannan malli kulkee nimellä SMART goals.
SMART tulee sanoista “Specific (määritelty), Measureable (mitattava),Achievable (saavutettava), Realistic (realistinen) ja Timed (aikataulutettu).
Olen siis lähdössä juoksemaan Arabian hiekkaerämaan halki. SMART-tavoitteen avulla voi kirjata tavoitteen seuraavasti:
S: Juoksen Arabian hiekkaerämaan halki idästä länteen Lähtö tapahtuu erään vuoriston juurelta paikasta x päätyen lännessä paikkaan y. (turvallisuussyistä johtuen, en tule ennalta kertomaan tarkkaa reittiä).
M: Matka on 1300 kilometriä ja se kestää 26 päivää. (=kesäloman pituus),
A: Tavoite on kova, mutta saavutettavissa.
R: Jos minulla ei olisi aiempaa kokemusta tai en harjoittelisisi tavoitteellisesti, niin tavoite olisi ns.hiekalle rakennettu.
T: Joulukuu 2021.
Kun tavoite on kirjattu ylös, niin siitä tulee konkretiaa.
Tavoitteiden kirjaaminen jäsentää asioita ja johtaa kirkkaampaa ajatteluun. Samalla tavoitteet voidaan jakaa pienempiin osatavoitteisiin.
Tämän päivän tavoite on hikoilla 2,5 tuntia sellaisen liikunnan parissa, joka kehittää niitä ominaisuuksia, joilla oma tavoite on mahdollista saavuttaa.
Lajeina ovat soutu, naruhyppy, punnerruksia, venyttelyä ja juoksua.
Lisäbonuksena lumitöitä ja sen päälle saunomista.
.