Messut
Joulumessuista en tiedä, mutta perinteinen GoExpo on meiliin napsahtaneen tiedon peruttu maaliskuulta 2021 ja siirretty suosiolla vuoteen 2022.
Puhe-ja koulutuskeikkojankin voisi kutsua yhden sorttiseksi messuamisiksi ja niiden määrä on pudonnut allekirjoittaneen osalta vaatimattomat 100%.
Uskon, että tältä osin tilanne paranee vuoden 2021 aikana.
Töitä on kuitenkin tiedossa. Olen aloittanut yhteistyön Outdoor Median kanssa. Firma, jonka omistaa Veikka Gustafsson, kustantaa mm.Retki-lehteä.
Ollaan samoilta seuduilta kotisin ja jokunen lenkkikin kimpassa juostu.Olin Veikan isosiskon kanssa samalla luokalla kansakoulussa ja jos mennään ajanlaskussa vielä kohti keskiaikaa, niin VG:n faija opetti minun isääni Helsingin Kauppakorkeakoulussa.
Tässä on yksi Veikan monista projekteista, Kallbådanin majakka, jossa minullakin on ollut ilo muutaman kerran käydä.Myös asiakkaille messuamassa. https://yle.fi/uutiset/3-11697649
Veikka mainitsee oheisessa jutussa, kuinka paljon aikaa ja muita resursseja majakan ylläpitäminen on häneltä vaatinut. Voin sanoa, että ihan helvetin paljon….