Pro Keskuspuisto
Minun suosikki-lenkkimaastot löytyvät Espoon Keskuspuistosta.
Alueen koko on 880 hehtaaria ja se palvelee monipuolisesti espoolaisia ulkoilijoita…ja tietysti muitakin pääkaupunkiseutulaisia.
Juoksin tiistain lenkin seuraavaa keskuspuiston reittiä:
Saunalahti/Brinkinmäki (koti) – Tillinmäki-Latokaski-Nöykkiö/Pisa-Puolarmaari-Olari sieltä käännös kohti kotia ja osittain samaa reittiä takaisin tänne “perusleiriin”.
Oli mukava juosta, pitkästä aikaa, myös keskuspuiston itäisemmällä puolella, kuten Olarissa. Juoksin aiemmin siellä säännöllisemmin ja aion jatkossa kuluttaa siellä lenkkareita useammin.
Olen aiemmin manannut sitä, että keskuspuiston kivituhkapinta aiheuttaa jalan lipsumista, mutta Merrelin Long Skyn pohja tuntuu purevan siihen poikkeuksellisen hyvin.
Tein maanantaina tunnin intensiivisen ja perspiroivan kuntopiirin, joten otin tiistaina hieman iisimmin.
Käytin päivän kakkostreeniin aikaa 40 min. Tein mm.punnerruksia, syväkyykkyjä ja naruhyppelyä. Kirjoitan tästä jälkimmäisestä lajitreenistä pian lisää…