Ennustaja-ukko
Tähän alkuun ns. disclaimer…arvio alla olevan ennusteen toteutumiseen on 50%..puoleen tai toiseen.
Kirjoitin 9.2.blogin, jossa puhuin ns.mustasta joutsenesta. Viittasin sillä koronaan.
Se joutsen lehahti joukkoomme.
Odotan koronan mellastavan keskuudessamme taas alkusyksystä. Toivon, ettei ennuste toteudu.
Arvopaperisijoittajalle tämä voi tarkoittaa sitä, että syksyn kuumin ostopaperi saattaa olla vessapaperi.
Jos näin käy, niin se on taas “one more year” aavikkojuoksun osalta.
No, senkin asian kanssa pärjätään. Hyvää kannattaa odottaa…
Mikäli joku sanoisi minulle, että seuraava aavikkojuoksu toteutuu vasta viiden vuoden kuluttua, niin jaksaisin treenata sitä kohden ihan samalla innolla, kuin mitä nyt teen.
Treenasin torstaina sisäsoutua 10 x 4 minuutin jaksoja aina yhden minuutin palautuksella.
Sen lisäksi venyttelin alaselkää ja lantionkoukistajia. Pisteenä iin päällä, juoksin keskiviikko-iltana Nuuksiossa polkujuoksulenkin erään ryhmän kanssa.
Perjantai on treenipäivänä aika maltillinen; yx juoksulenkki ja se on siinä.