Älä jätä jälkiä
Sanomalehti Saudi Gazette haastatteli minua Riadissa keväällä 2016. Lehti on Saudi Arabian suurimpia sanomalehtiä.
Haastattelun tarkoituksena oli esitellä seikkailujuoksija ja hänen seuraava erämaahaaste, joka on siis juosta Arabian niemimaalla sijaitsevan hiekkaerämaan halki.
Haastattelija kysyi minulta mm.juoksun teemasta?
Vastasin, että sama kuin mm.Kalaharin autiomaassa eli “leave no trace”.
Ajatus on se, että missä tahansa liikummekin, niin emme jätä itsestämme luontoon mitään jälkiä…ja pyrimme muutenkin elämään kuluttamisen suhteen tolkullisesti.
Oli kuvaavaa, että haastattelijan naama venähti, kun kerroin juoksun teeman. Lähi-Idässä ympäristön suojelu ei ole (vielä) ihan ykkösasia.
No, haastattelusta on kulunut jo vuosia enkä ole siis ylittämässä hiekkaerämaata Saudien rajojen sisäpuolella.
Reitti kulkee Omanista Arabiemiraatteihin.
Toimme Grönlannin jäätiköltä pois kaikki roskat; sinne jäi vain koirien ja äijien kikkareet. Ihmiset tekivät tarpeensa kuoppaan, joka peitettiin lumella.
Metaanipäästöjä saattoi tulla myös jonkin verran.
Pari kertaa jouduin juoksemaan jonkun kädestä liveneen muoviroskan perässä. Eräänä päivänä, kun avasin juoksun aikana keksipaketin, niin eikös se keksipaketin “kansi” tippunut hankeen ja lähti siitä kovan tuuleen avittamana liitoon.
Siinä sai juosta kuulkaa (kiroillen..)pitkän tovin, ennen kuin sain napattua muovipalasen takaisin hyppysiini.
Etelämantereella “leave no trace” -teema oli viety jopa pidemmälle.
Mikäli olimme vaikka hiihtämässä jäätiköllä, niin mukana piti olla kusipullo, johon tarpeet piti tehdä.
Meikäläinen jäi kiinni hankeen kusemisesta ja sain kuulla siitä monta päivää….
Tämä “älä jätä jälkiä” -teema on ollut esillä myös Suomessa. Joku tyyppi kirjoitti Hesariin, että maastopyöräilijät “pilaavat” keskuspuistojen polut.
Juoksen tosi paljon Espoon keskuspuiston kinttupoluilla. Siellä tulee erittäin harvakseltaan ketään vastaan, mutta jos näin käy, niin kyseessä on yleensä maastopyöräilijöitä.
Mielestäni hyödyt menevät haittojen edelle.
Lähden tästä lenkille. Tarkoitus on juosta kolmen seuraavan päivän aikana kunakin ainakin 2,5h.