Joulukuu 2008
Vietin Joulun ja joulukuun etelämantereella vuonna 2008. Ylin kuva esittelee juoksufiguurin, jonka jäätikköleirillä työskentelevä “iso ja tumma kaveri” valmisti minulle joululahjaksi.
Se oli todella upea lahja, jonka valmistamiseen kului (hänen työkavereiden mukaan..) paljon aikaa ja vaivaa.
Alla olevassa kuvassa olemme (mukana olleen) Kirsin kanssa jouluaterialla.Pöydän äärellä murkinoiva porukka oli kuin muukalaislegioonasta; siellä kun oli seikkailijoita eri puolilta maapalloa. Vieressäni istuva heppu on australialainen vuorikiipeilijä.
Juoksin sunnuntaina hiukka yli kahden tunnin lenkin. Jos oli keli tuhnuinen, niin siltä se menokin välillä tuntui.
Kunto on kuitenkin melko hyvä; itse asiassa juoksu sujuu paremmin kuin vuosi sitten tähän aikaan.