3320
Katsoin nettisivuni statistiikkapalvelusta, notta kuinka monta blogikirjoitusta olen skrivannut sitten kesäkuun 2010, jolloin aloitin blogien kirjoittamisen.
Lukema oli 3320. Se on aika hiton paljon.
Ensi kesäkuussa on siis 10-vuotisjuhlat.
Blogipäivityksiä tulee erittäin tiuhaan myös ensi vuonna, sillä onhan se minulle iso seikkailuvuosi.
Sitä seuraavan seikkailun vuoro on joko 2022 tai 2023. Minulla on kaksi vaihtoehtoa; Aasia tai Etelä-Amerikka.
Juoksin eilen sunnuntaina kevyen 1h lenkin kuullostellen kehon reaktioita. Juokseminen tuntui oikein hyvältä, joten tänään jatketaan hieman pidemmällä lenkillä.