Onnea vaan…
Ilta-Sanomien jutun mukaan, suomalainen yrittäjä aikoo “pystyttää pohjoisnavalle ainutlaatuisen luksushotellin”.https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006238493.html
Onnea vaan hankkeelle, sillä sitä nimenomaan tarvitaan.
Paperilla hanke näyttää varmasti hienolta, mutta projektin toteuttaminen onkin sitten ihan eri juttu.
Voisin käyttää puoli päivää kertoakseni, miksi ko.hanke menee melko saletisti mönkään. En siksi, että olisin negatiivinen pessimisti, vaan siksi, että olen realisti…ja käynyt kyseisessä kohteessa ja seurannut tiivisti Pohjoisnavan tapahtumia siitä lähtien. Mikäli iglu(t) perustettaisiin venäläisten hallinoimalle jääasemalle (Barneo Ice Camp), niin sillä olisi teoriassa jonkinlaiset onnistumisen mahdollisuudet. Kyseinen jääasema on maantieteellisen pohjoisnavan välittömässä läheisyydessä, mutta ei siis sijainnilla 90N.
Järjestäjille vielä tiedoksi..pohjoisnavan jää on jatkuvassa liikkeessä, joten iglujen paikkaa jouduttaisiin vaihtamaan aika ajoin, mikäli tuotelupauksesta 90N halutaan pitää kiinni. Ja vielä loppuun..viime talvena Pohjoisnavalle ei järjestetty (poliittisista syistä..)kaupallisia lentoja eli sesonki päättyi ennen kuin se alkoikaan,
Aion juosta lauantain lenkin tiimikaverini Pekka Voutilaisen kanssa, joka jeesaa minua Arabia-juoksun edistämisessä.
Case Arabia etenee mm. niin, että tapaan tulevalla viikolla mm. henkilön, jonka tehtäviin kuuluu Dubain maailmannäyttelyn järjestelytyöt. Minun aikomus (siis aion..) lopettaa hiekkaerämaajuoksun maailmannäyttelyyn tammikuussa 2021.