Treeniä pukkaa
Suomen talvi antaa hienot puitteet erilaisille harrastuksille. Olen keskittynyt menneinä talvina (lähes) yksistään juoksuun, mutta nyt on kova into harrastaa muitakin lajeja.
Kun valmistauduin Pohjoisnavan maastopyörämaratonille loppuvuonna 2006, niin tuolloin keskityin juoksun lisäksi maastopyöräharjoitteluun. Ajelin jäisillä ja lumisilla metsäpoluilla (mm.Nuuksio/Hannusjärvi) lähes päivittäin ja se ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun löysin itseni jorpakosta. Eräänä kauniina sunnuntaipäivänä ajoin (liian) lujaa jyrkkää metsäpolkua alas ja etupyörä osui lumen peittämään kantoon, jonka seurauksena pyörä pysähtyi kuin seinään, mutta minä jatkoin matkaa lentäen kuin tikka ohjaustangon yli lumiselle (pehmeälle) polulle ja siitä kierin volttien kautta pöpelikköön. Selvisin rytäkästä muutamalla mustelmalla.
Kävin eilen lumikenkälenkillä kotipaikkani Hannusjärven metsissä. Olen asunut Hannusjärven tienoolla lähes koko ikäni ja muistan pelanneeni kavereiden kanssa jääkiekkoa (lähes 40 vuotta sitten) lounaisen Espoon ainoan järven jäällä.
Tänään tiistaina on vuorossa 1,5h juoksuharjoitus.
Moikka:
Olen lukenut näitä teidän plokeja jo pidemmän aikaa ja ihan mukaviahan ne ovat,niistä aina oppii jotakin,kun itsekin harrastaa liikuntaa,varsinkin pitkät vaellukset pohjoisessa ovat minun hommani,myös juoksemassa käyn neljä kertaa viikossa.Mutta asiaan:En ole nähnyt teidän kirjoituksissa että harrastaisitte hiihtoa ollenkaa.Tavihan on ollut mitä mainioin ja Nuuksiossa sekä muualla on hyvät ladut ja umpisessahan se kunto kohenee ja on vielä kova homma.Hiihdossa saa jalat ja kädet monipuolista liikettä.
Terv:itäkairan vaeltaja
Tervehdys “itäkairan vaeltaja” ja kiitos palautteesta:) Olen juoksennellut kesät ja talvet tietäen, että myös muiden lajien harrastuksista olisi iloa ja hyötyä. No nyt on tullut lajivalikoimaan lumikengillä kävely (umpihangessa) ja myös sauvat on mukana. Hankin pikapuoliin myös metsäsukset umpihankihiihtoa varten, tod.näköisesti armeijan sukset.
Mukavia juoksu-/hiihto-ja vaellusretkiä! t.Jukka