Kohti etelää todistajien läsnäollessa
Jalat vievät kohti etelää yhä vähintään 50 kilometrin päivätahtia. Tänään hurahti 51.
Aamu aavikolla oli (olosuhteisiin nähden..) melko viileä, +10 astetta. Päivällä hiki kihosi taas sitten tuttuun tapaan.
Sain tiimin pojilta kuittia istuessani jalat levällään aamiaispöydässä, koska kovia kokeneissa kompressiohousuissa on melko paljastava reikä. No foto available…
Mikäli onni suosii ja Kirsi pääsee seuraamaan juoksun viimeistä viikkoa Mauritaniaan, niin hän tuo esteettisemmät byysat mukanaan. Kiitos kuuluu etukäteen myös hyvälle ystävälleni Rinteen Kajtsulle/Nike Finland.
Meikäläinen on lompsinut pitkin aavikkoa nyt (jo) pyöreesti 650 kilsaa. Matkantekoani todistavat paitsi retkikunnan jäsenet, kuvaan ikuistetut erämaan laivat. Kamelit voivat painella pitkin Saharaa jopa kuukausitolkulla tankkaamatta välillä. Minun on syytä hörpätä suoloilla terästettyä vettä litran verran tunnissa. Kyttyrän puutteessa olen turvautunut Camelbackiini.
Vielä on pitkä siivu edessä, mutta kyllä se tästä. Tämän takiahan tänne tultiin.