Asenne
Kuuntelin seiväshyppääjä Jere Bergiuksen haastattelua Ylen kanavilla. Tänään alkoivat Y-urheilun MM-kisat ja Bergius ei päässyt seipään karsinnoista loppukilpailuun tälläkään kertaa.
Mies on epäonnistunut aikaisemmissa kisoissa melko pahasti ja näyttää siltä, että siitä on jäänyt alitajuntaan pelkotila. Hän myönsi haastattelussa miettineensä ennen kisaa, josko epäonnistuu taas kerran. Kisoihin pitäisi mennä nauttimaan ja tekemään vuoden parasta suoritusta, mutta eihän tuolla asenteella voi tulla mitään muuta lopputulosta kuin karsiutuminen.On selvää, että Bergius tarvitsee seivashyppyharjoittelun oheen mentaalitreeniä.
Jonkun pitäsi sanoa hänelle, että “menestyminen ei ole käsissäsi, se on päässäsi”.
Juoksin aamulenkin Nuuksiossa kaverini Tuomon kanssa. Lenkkeilimme 18,6 km:n matkan leppoisalla 5.43 min/km -vauhdilla. Teen vielä illalla 30 minuutin palauttavan fillaritreenin.