Pyhä loppuunmyyty
Kävin -pitkästä aikaa – katsomassa Explorers Webin sivulla, millaisia seikkailuja on parhaillaan menossa.
Maailman vaarallisimmaksi tituleerattu K2-vuori on heittätynyt tänä vuonna todella hankalaksi. “Virtually all expedition teams on K2 have abandoned their 2015 summit attempts—and opted to leave the mountain—due to unfavorable weather and a heightened risk of avalanches” (Explorers Web)
Viime kesänä K2:lla oli poikkeuksellisen hyvät keliolosuhteet. Näin raportoi mm.vuorikiipeilijä Samuli Mansikka, joka valitettavastii menehtyi kiipeilyonnettomuudessa kevät-talvella 2015.
Olen saanut usein vastatakseni kysymyksen, “millainen sää siellä aavikolla/jäätiköllä on?”. Ymmärrän, että asia kiinnostaa ja olen yrittänyt selittää, että “se voi olla ihan mitä vaan”.
Hyvä suoritus lähtee rennosta otteesta, jossa ei mietitä (liikaa) asioita, johon ei voi vaikuttaa. Jos asettaisian itselleni ennakko-odotuksia vaikkapa sään suhteen, niin pettymyksiähän siitä seuraisi. Ja samalla sanoisin näkemiin sille rennolle suoritukselle…
Valmistaudumme ihan automaattisesti kaikkiin keliolosuhteisiin, mutta emme ota niistä mitään etukäteispaineita. Kaikki varusteet ja miehistö on kuitenkin etukäteen testattu mahdollimman karuissa olosuhteissa.
Pyhätunturin polkujuoksutapahtuma on tänäkin vuonna niin suosittu, että se on loppuumyyty.Paikalla on siis ainakin 400 maastojuoksijaa, joista 15 on polkujuoksukerhomme jäseniä.
Pidän tänään keskiviikkona lenkkivapaan. Palataan juokseviin asioihin taas torstaina.