Hyvä pomppu
Kuppalehti tai joku muu media oli kuvaamassa Saunalahdessa pari kolme kesää sitten. Voi olla, että kuvaaminen liittyi alueen uuteen ja hienoon kouluun, mutta kuvaan oli lipsahtanut myös yksi juoksija ja se olin minä.
Minulla oli takana kova treenikausi ja askel oli sen mukainen. Matala ja Raskas.
Kustannus Oy Juoksijan tj.Harri Hänninen oli bongannut tämän kuvan lehdestä ja huomasi, että Viljanenhan siinä löntystelee. Ammattimies näki heti, että askel ei ollut kunnossa. Sain kuvasta melko kovaa kuittausta.
Olen myös itse oppinut analysoimaan, ainakin jollain tasolla, muiden juoksuaskelta Tämän (kehittyvän..toivottavasti) taidon olen saanut tekemällä töitä alan parhaiden ihmisten kanssa jo yli 10 vuoden ajan ja tietenkin myös siksi, että asia kiinnostaa. Onhan minulla ollut jo kahden kauden ajan valmennettavia ja kolmas alkaa (kuulemma..) ensi keväänä.
Katsoin päivänä eräänä Ylen loistavasta “Elävä Arkisto”-tarjonnasta dokumentin ex-presidentti Urho Kekkosesta. Dokkari oli kuvattu vuonna 1977 eli maan isä, kuten häntä tuolloin tituleerattiin, oli 77-vuotias.
UKK oli kova urheilumies ja tällaisen kuvan myös hän itsestään halusi antaa. Ohjelman sykähdyttävintä antia tarjosi Kekkosen joka aamuinen ulkoilulenkki, jolloin hän myös juoksi.
Ja millä askeleella! Miehen askeleessa oli aivan uskomaton pomppu. Olin dokkaria katsellesani aivan mykistynyt. Miten 77-vuotias voikaan juosta noin upealla ja kevyellä askeleella? Siinäpä mallia ihan kenelle vaan.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/06/03/presidentin-paiva
Otan juoksun ohjelmaan keskiviikkona. Tuolloin testaan myös talvijuoksuun tarkoitettuja kompressiohousuja. Saas nähdä nouseeko ääni falsettiin:-)