Tiimikaverit
Otimme kuvan maanantaina aamujuoksusta, jonka loppuosuudelle Pena päätti osallistua.
Siitä (juoksusta) ei meinannut tulla mitään, sillä repeilimme molempien tyhmille jutuille.

Otimme kuvan maanantaina aamujuoksusta, jonka loppuosuudelle Pena päätti osallistua.
Siitä (juoksusta) ei meinannut tulla mitään, sillä repeilimme molempien tyhmille jutuille.
Olen viimein baanalla, joka vie minua kohti määränpäätä eli Dohaa. Ei voi sanoa, että matka loppuu kesken.
Tämän jälkeen on muutaman viikon totaali lepotauko. Kerron näistä ja muista asioista kun saavun Suomeen.
Takki on vähän jo tyhjä…
Juoksin tänään kaasukenttien ohi. Toisella puolella välkkyi meri, ensimmäistä kertaa.
Edessä on vielä pari juoksupäivää ja siinä se sitten on. Loppuun asti on kuitenkin tsempattava eikä heittäytyä (armeijaslangia).
Tiimi on aivan loistava. Kirjoitan heistä lisää kun saavun Suomeen. Paikallinen guide (Eddie Spaceman) on loistomies. Eddien oikea nimi on jotain ihan muuta, mutta siitä joku toinen kerta lisää.