Rataharjoittelun saldoa
Juoksin torstaina ensimmäisen ratatreenin sitten..no, on siitä aikaa.
Annan itselleni kouluarvosanan 8+.
Valmistautuminen: Se olisi voinut olla parempi. Juoksin kaverini Mikan kanssa noin 10 minsan polkulenkin Solvallan kupeessa.
Sen jälkeen teimme muutamia lyhyitä vetoja Solvallan urheilukentän tekonurmella ja siinä kaikki.
Seuraavalla kerralla lämmittely ja kehon valmistelu kovavauhtiseen juoksuun toteutetaan paremmin.
Juoksu: Ratakierros meni hyvin. Sen jälkeen juoksin niitä kaksi putkeen ja sekin meni vielä ihan ok.
Parin minuutin palauttelun jälkeen oli tarkoitus juosta kolme ratakierrosta yhtä soittoa, mutta juoksin “vain” kaksi.
Otin varman päälle enkä halunnut rasittaa pohkeita liikaa, joten jätin siis sen kolmannen juoksematta.
Kovavauhtisessa juoksussa pohkeet ovat kovilla.
Turha ottaa mitään riskejä sillä en tähtää pikajuoksukisoihin:-)
Seuraavan 10 päivän harjoitusperiodiin on merkitty yksi vastaavanlainen harjoitus.