Sponssi-virittelyjä
Salomon, Millet, Haglöfs, Patagonia, Rab….
Siinä esimerkkejä urheiluvaatefirmoista, joiden kanssa minulla on ollut ilo tehdä yhteistyötä seikkailujeni yhteydessä (2007-)
Saan lähiaikoina eräältä potentiaaliselta yhteistyökumppanilta sporttivaatteita testiä varten.
Kyseessä on pohjoismainen merkki.
Tässä matkan varrella, olen tutustunut lähes kaikkiin Suomessa toimiviin sporttialan maahantuojiin.
Se helpottaa yhteydenottoa.
Aika monet tarjoavat “sopimusta”, jolla saa kyseisen brändin tuotteita veloituksetta.
Onhan sekin tyhjää parempi, mutta retkikuntien kustannukset on maksettava riihikuivalla rahalla.
Tytäryhtiötaloudella tarkoitetaan sitä, että kotimaassa toimivien yritysten omistajat ja pääkonttorit ovat ulkomailla.
Päätökset sponsoridiileistä tehdään pääsääntöisesti maan rajojen ulkopuolella. Jos hyvä arpa osuu käteen, niin se voi tarkoittaa parempaa sopimusta kuin mitä paikallinen maahantuoja voisi tarjota.
Sponsoreiden metsästäminen on kontaktilaji.
Olen parhaillaan virittelemässä kuviota, jonka toisessa päässä on jättikokoisen yhtiön ylin johto. Verkostossani on ihminen, joka tuntee tyypin, jolla on suora kontakti em. yhtiön päättäjiin.
Ilman tätä verkostoa, minulla ei olisi mitään mahdollisuutta esittää heille asiaani.
Onnistumisen mahdollisuus on pieni, mutta jos ei edes yritä, niin….
Miksi joku firma sponsoroisi minua tai jotain toista henkilöä?
Hyöty.
Sponsorointi on investointi, jonka odotetaan tuottavan jollakin aikajänteellä lisäarvoa ja hyötyä yritykselle. Mikäli osaan perustella miksi seikkailujuoksijaan kannattaa panostaa, niin onnistumisen mahdollisuus kasvaa.
Ugh.