Uusia ärsykkeitä
Olen tehnyt säännöllistä harjoittelua vuoden 2023 alkupäivistä alkaen.
Aikamoiselta takamatkalta tässä on lähdetty liikkeelle, sillä syyskautta 2022 leimasi velttoilu ja kaikenlainen löysäily.
Niitä vaurioita tässä nyt korjaillaan….
Talvi on pitänyt…ja kaikkien ennusteiden mukaan…tulee pitämään meitä otteissaan vielä hyvän aikaa.
Se vaikuttaa jonkin verran treenaamiseen, mutta ei anna tekosyytä minkäänlaiseen himmailuun.
Juoksen viikolla muutaman lenkin Espoon keskuspuistossa ja osan täällä Nuuksiossa.
Metsä, puut ja ahkio..en varmaan liioittele sanoessani, että vähintään 10h tulevasta viikosta kuluu ahkion naruja vedellen.
Se on erinomaista treeniä antaen lihaksille ihan uusia ärsykkeitä.
Haen kevätkaudelle myös muita uusia virikkeitä. Tapaan parin viikon kuluttua Personal Trainerin, joka on valmentanut erästä ystävääni muutaman vuoden ajan.
Kaikki tämä (ja muu) tähtää siihen, että voin edelleen haastaa itseäni niin aavikoilla kuin jäätikölläkin. Toinen oli monikossa ja toinen yksikössä:-)