Power 9
Ihmiset elävät nykyään aiempaa pidempään.
Joku, lievään sarkasmiin taipuvainen, on tosin ilmaissut tämän asian seuraavasti: “Me emme elä kauemmin, vaan kuoleminen kestää vain pidempään”.
Olen kirjoittanut useaan otteeseen ns. sinisestä vyöhykkeestä (Blue Zone), johon kuuluvat Japanin okinawalaiset, Italian sardinialaiset, Costa Rican nicoyalaiset, Kreikan ikaríalaiset sekä Loma Lindan seitsämännen päivän adventistit Kaliforniassa.
Näille alueille tyypillistä on se, että siellä asuvat elävät todella vanhoiksi ja/mutta he myös nauttivat elämästään.
Blue Zone-termin loi marraskuussa 2005 Dan Buettner, joka käytti ensimmäistä kertaa em.termiä National Geographyn kansijutussa. Tämä termi viittaa siis väestöryhmiin, joiden ihmiset elävät tilastollisesti pisimpään ja terveimpinä.
Näyttää siltä, että sillä, millaisessa ympäristössä ihminen elää on suuri merkitys Sopivassa luonnonympäristössä ja suotuisten sosiaalisten suhteiden ympäröimänä ihminen kukoistaa ja elää paljon pitkäikäisemmäksi kuin olosuhteissa, jotka eivät ole ihmislajille yhtä suotuisia.
Esimerkiksi sardinialaisten keskuudessa onkin huomattu, että asuinpaikan korkeuserot ovat siellä yksi pitkäikäisyyttä selittävä tekijä. Vaihtelevassa maastossa elävillä saattaa olla suurempi mahdollisuus elää satavuotiaiksi kuin tasaisessa maastossa elävillä.
Blue Zones -alueet eivät ole kovin kaupungistuneita vaan pitkäikäiset ihmiset elävät usein hyvin lähellä luontoa.
Näille Blue Zone-alueille on löydetty yhdeksän (9) yhteistä nimittäjää. Niitä ovat mm…
…liikunta, merkityksellinen elämä, alhainen stressitaso (ja tulehdusarvot) sekä 80% sääntö (älä syö itseäsi ähkyyn), Muut löytyvät oheisen linkin takaa.https://www.bluezones.com/2016/11/power-9/