Kuvia 2007-2021, osa 5. Grönlanti (2019)

Kuten edellisessä blogissani kerroin, niin aloitin jäätikköjuoksun uudet valmistelut vuonna 2017. Tarkoitus oli lähteä jäätikölle jo seuraavana vuonna, mutta emme lähteneet.

Tiimiin kuuluvan Larsin perheeseen syntyi tyttölapsi keväällä 2018. Hän olisi halunnut lähteä reissuun jo tuolloin, mutta tein päätöksen siirtää matkaa vuodella.

Jokaisella jäätikkömatkaan osallistuvalla tulee olla vain yksi fokus. Hänellä olisi ollut kaksi. Siinä on yksi liikaa.

Aloitin samaan aikaan yhteistyön Arktisen Neuvoston kanssa. Suomi toimi AN:n puheenjohtajamaana vuosien 2017-2019 aikana. Toimin Grönlannin matkan aikana heidän epävirallisena suurlähettiläänään.https://um.fi/news/-/asset_publisher/GRSnUwaHDPv5/content/seikkailujuoksija-arktisella-asialla

Olin rekrytoinut matkalle Lapissa eräoppaana toimivan Antti Siltalan. Muina retkikunnan jäseninä toimivat grönlantilaiset Lars ja Salo (Salomon).

Treenasimme Antin kanssa Lapissa muutamaan otteeseen.

Edellisestä matkasta viisastuneena, ostin retkikunnan käyttöön häkävaroittimet. Sen lisäksi panostin mm. aurinkopaneeleihin, jotta kaikki virtaa tarvitsevat laitteet, mm.sat.puhelimet, olisivat jatkuvasti 100% latingissa.

Edellisellä matkalla ne eivät olleet….

Lähdimme Antin kanssa kohti Grönlantia via Islanti. Jäimme sinne jumiin noin viikoksi, sillä Itä-Grönlannissa riehuivat myrskyt.

Asuimme Air Greenlandin piikkiin Reykjavikin eräässä parhaassa hotellissa. Söimme kuin porsaat, sillä tiedossa oli viikkojen nälkäkuuri.

Pääsimme viimein Itä-Grönlantiin huomataksemme, että yksi paikallisista helikoptereista on kaputt.

Se viivästytti matkantekoa taas usealla päivällä.

Kun viimein pääsimme Isortoqiin, niin huomasimme, että niin pikku kylään kuin (kuulemma) jäätikölle on satanut uutta lunta jollei nyt metrikaupalla, niin paljon.

Samalla alueelle oli iskenyt lämpöaalto.

Itse jäätikölle kapuaminen kesti päivän. Koirat eivät jaksaneet vetää tavaroita jäätikön ylle, joten ne oli kannettava sinne. Se oli hyvää treeniä ennen juoksun alkua…

Oivalsin heti ensimmäisenä juoksupäivänä, että tästä tulee rankka reissu. Lämmin aurinko paahtoi täydeltä terältä ja jalkojen alla oli helvetisti märkää sohjoa.

Välillä juoksin ja välillä rämmin. Sellaista se oli monta monituista päivää, ennen kuin lähestyimme jäätikön huippua. Siellä oli kylmää ja tuulista.

Jäimme megamyrskyistä melkein paitsi. Olimme ainoastaan 1,5 päivää jumissa teltoissamme.

Saimme kahdesta eri paikasta sääennusteita, joten jos myrsky iskisi, niin olisimme siitä ennakkoon hyvin tietoisia.

Mitä pidemmälle matka eteni, niin sitä paremmin juoksu kulki. Istuimme inuiittien kanssa iltaa joka ikinen päivä. Joimme kuumia juomia ja söimme Antin loihtimia safkoja.

Viimein oli aika jättää jäätikölle hyvästit. helikopteri haki Antin ja minut sieltä veks ja vei meidät Kangerlussuaqiin, josta saimme samana päivänä lennon kohti Kööpenhaminaa.

Meillä oli liput Air Greenlandin business-luokkaan.

Kävelin omalle paikalleni paljain jaloin, sillä kengät olivat litimärät ja sukat haisivat pahalle.

Lentoemäntä kävi huomauttamassa asiasta ja toi minulle lentoyhtiön sukat.

Juoksun teema

Sen pituinen se. Pikakatsauksesta seikkailuihin vuosien 2007-2021 välisenä aikana jäivät pois Etelämantereen jäätikkö, Kalaharin autiomaan ylitys sekä (keskeytynyt) Arabian hiekkaerämaajuoksu.