Legenda

Legenda -sana on kokenut inflaation, mutta olen itse viljellyt sitä harkiten. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun käytän sitä blogissani.

 

Juoksijan uusi päätoimittaja Seppo Anttila kertoo marraskuun lehdessä ekasta kohtaamisestaan Juoksijan perustajan Tapio Pekolan kanssa. En referoi kirjoitusta sen tarkemmin, sillä marraskuun numero ei ole virallisesti edes vielä ilmestynyt.

 

Kävin ensimmäisen kerran Juoksijan toimituksessa 15 vuotta sitten. Ja sille tielle mä jäin….

 

Ei vähiten siksi, että lehteä luotsasi Tapio Pekola, joka oli jo legenda eläessään.

 

Hän ei kaihtanut ns.paskahommia vaan lähetteli tilaajille postia, liimasi postikuoria, siivosi nurkkia, keitti kahvia….oikoluki lehteen päätyviä artikkeleja, kirjoitti…you name it. Siinä ei työtunteja laskettu.

 

Siinä ekassa tapaamisessamme Tapsa otti sukat pois jalasta ja näytti minulle kovia kokeneita varpaitaan. Ne kynnet ei unohdu ikinä mielestä. Sain vieraana juoda talon parhaasta kahvikupista. Paras tarkoitti sitä, että se oli edes jotenkin pesty.

 

Siinä ensimmäisessä tapaamisessa tuli kotoisa olo. !Täällä ei ole paskantärkeää porukkaa ja kaikki suhtautuvat juoksemiseen ja kestävyysliikuntaan fanaattisesti”.

 

Olen tosi onnellinen, että sain tehdä monta vuotta legendan kanssa duunia. Luen joka kesä läjäpäin hänen kirjoittamiaan juttuja wanhoista Juoksija-lehdistä. Eipä ole tullut aiemmin eikä jälkeenpäin eteen niin rautaista kirjoittajaa kun mitä Tapsa oli. Hän ei paljoa kuvia kumarrellut ja mikäli hänen kirjoituksiaan julkaistaisiin tänä päivänä, niin some menisi sekaisin. Hän oli nimittäin aikamoinen tykittäjä.

 

Juttelin viime viikolla erään juoksukoululaisen kanssa, joka on lukenut jo vuosikymmeniä Juoksijaa. Hän kaipasi lehteen juuri sitä vanhaa fanaattisuutta.

 

“Merkitys” on sana, jota kannattaa aika ajoin funtsia. Itselleen voi esittää kysymyksen  “kuka jää kaipaamaan”, jos tarjoamasi palvelu tai tuote lopetetaan? Sitä on hyvä miettiä.