Hiihto
Jo on aikohin eletty.
Juoksentelin eilen juoksukoululaisten kanssa Espoon keskuspuistossa miettien tulevaa talvea….ja hiihtoa.
Kerroin siinä hölkkäilyn lomassa tehneeni aikoinaan (armeijassa) sellaisen päätöksen, että Viljasen poika ei pistä suksia loppuelämän aikana jalkaan. Päätös piti melko kauan….
Suuri osa keskuspuiston ulkoilureitistä on suunniteltu tosi hyvin; talvisaikaan kävelijöille ja juoksijoille on oma ratansa ja hiihtäjille omansa.
Viimeisen vuoden aikana ulkoilu-ja latuverkosto on laajentunut jonkin verran mikä ilolla todettakoon.
Uusi Hiihto-lehti on tuloillaan. Koska edustan ko.firmaa, niin sain eilen painotuoreen kappaleen Hiihdon numerosta 4/2018.
Anttilan Seppo + muut kirjoittajat ovat tehneet taas tosi hyvää duunia. Syyskuun numero on nimittäin sisällöltään tosi dyny. “Vältä ylirasitus ja vammat”, “näin kehität lihaskestävyyttä”, (tosi mielenkiintoinen) “opettele lukemaan luonnon karttaa”-juttu, jossa on paljon vinkkejä vaikkapa polkujuoksijalle, mikäli jostain syystä eksyy metsään.
Tein eilen tuplatreenin. Tein ekana soutulaitteella (lämmittelyn jälkeen) 8 x 45s vetoja 15 sekunnin palautuksella. Siinä hiki lensi.
Sen jälkeen lähdin juoksukoululaisten kanssa rauhalliselle juoksulenkille.
Juoksen tänään maltillisen 1h30min lenkin.