Puhelu
Sain eilen oikein mukavan puhelun. “Harri” soitteli ja kyseli kuulumisia.
Tapasimme ekan kerran pari kuukautta ennen Kalaharin autiomaan juoksua, siis vuonna 2010. Tein hänen edustamansa firman kanssa diilin, joka jatkui aina vuoteen 2014-2015. Olemme senkin jälkeen tavanneet kerran pari vuodessa.
Viime syksynä hän päätti irtautua nine-to-five -hommista. Tapasimme viimeksi keväällä ja puhuimme mahdollisesta yhteistyöstä. Minulla on ollut jo pidempään toive (ja tarve)löytää osaava ja innokas henkilö, joka voisi jeesata monissa eri asioissa. Tuumailemme lähiaikoina, josko jatkaisimme yhteistyötä hieman uusin askelmerkein.
Tänään oli vuorossa normilenkki, pituudeltaan noin 1h30min. Ja lihaskuntotreeninä multasäkkien kanto yms….