Marraskuu
Uskon tällä hetkellä enemmän kuin missään vaiheessa tätä aavikkoprojektia, että pääsen ihan oikeasti nielemään hiekkaa marras-joulukuun aikana.
Viime perjantaista lähtien, jolloin sain Lappiin positiivisen (ja odottamattoman..)ulkomaan puhelun, tähdet ovat olleet suosiollisessa asennossa.
No, otetaan sen verran takaisin, että sainhan minä noin vuosi sitten luvan autiomaan ylitykseen, mutta sehän vedettiin minulta viime syyskuussa pois.
Treeni-into on ollut kuitenkin kova, sillä kyllähän minä harjoittelisin ihan yhtä paljon, vaikka tiedossa ei olisi aavikko-tai jäätikköprojekteja.
Tein viime viikolla todella hyviä tuplatreenipäiviä. Oli hiihtoa+lumikenkäilyä tai vaikkapa juoksua ja hiihtoa samalle päivälle.
Monistan niitä hyviä kokemuksia myös tuleville treeniviikoille. Tänään juoksen 1,5h lenkin ja teen myöhemmin vielä lihaskuntotreenin soutulaitteella. Tai sitten kantelen niitä kiviä….