Aistit
Ulkona, ja varsinkin juostessa, aistii hienosti säässä tapahtuvia muutoksia.
Kesäisin iholla voi tuntea lähestyvän kylmän rintaman, joka saattaa kertoa pian alkavasta vesisateesta paremmin kuin pilviä tarkkailemalla.
Loppiaslenkillä tunsin, kuinka tuulen suunta teki parin tunnin aikana hienoisen muutoksen. Kotiin juostessa tunsin poskilla, kuinka tuuli oli kääntymässä lännen puolelle. Ja sehän tietää talvisin lämpötilan nousua.
Tässä yksi syy, miksi en kuuntele ikinä musiikkia juoksun aikana. Haluan pitää aistit terävinä (ja kuunnella myös luonnon ääniä).
Aavikolla ja miksei jäätikölläkin kaikkien aistien on oltava mega-hereillä. Voimistuva tuuli voi merkitä (jopa) minuuttien kuluessa alkavasta myrskystä.
Ja kuten olen aiemmin kirjoittanut, niin pidemmät ajanjaksot “sivistyksen” ulkopuolella tekevät hyvää. Kuulo ja näkökyky terävöityvät.
Sain eilen viestin kaverilta, joka on ollut kiipeilemässä muutaman viikon ja sen ajan niin puhelin kuin tietokonekin on ollut mykkänä. Hän piti tätä kokemusta erittäin puhdistavana.
Kokeilin eilisellä lenkillä Icebugin Aurora-kenkiä. Niillä onhyvä juosta peruslenkkejä jatkossakin. Saman valmistajan Heros tarjoaa poluille vakaamman askelluksen.
Aion kokeilla lauantain lenkillä tätä Icebugin kenkää. Pistän myös jalkaan jäätiköillä täysin palvelleet Extremities-säärystimet.
http://www.juoksija-lehti.fi/Kenk%C3%A4klinikka.aspx
Ne ovat suunnilleen tämän näköiset…
http://www.terra-nova.co.uk/clothing-accessories/all-gaiters/tay-ankle-gaiter-gtx/