Kanuuna
Pahoittelut siitä, että oheinen artikkeli saattaa tavoittaa sinut liian myöhään ainakin jos ajatellaan viime viikonlopun juhlintaa.
Aiheena on alkoholi ja juoksu. Onko järkee (vai ei) lenkkeillä kankkusessa?
Saattaapi olla. Kanuunassa kehon nestetasapaino on kuitenkin järkkynyt ja se voi aiheuttaa vaikkapa kramppeja.
Alla olevan artikkelin mukaan hyödyt saattavat olla siis haittoja suuremmat. Itse suosisin kävelylenkkiä.
https://www.outsideonline.com/2144321/should-you-run-hangover
Vai kertookohan aktiivisuusmittari senkin? Hesarin mukaan keskimääräinen aktiivisuusmittarin käyttö on kolme kuukautta. Mitäköhän sekin kertoo tästä yhteiskunnasta, kun ostetaan todennäköisesti kallis mittari ja alkuinnostuksen jälkeen se pistetään muiden (impulssiostoksen?) kaveriksi.
Pitääpä kysellä muutamalta kaverilta, jotka sellaisen ostivat jokunen vuosi sitten. Vielä tuolloin he kertoivat minulle innoissaan mittarin antamista tuloksista, mutta lopettivat raportoinnin minun (kieltämättä ikävän) kuittailun takia. En vielä koe tarvitsevani mittaria kertomaan, olenko nukkunut hyvin vai huonosti. Sitten kun näin tapahtuu, mut saa kärrätä Ämmässuolle (kaatopaikka).
Maanantai on tänäkin vuonna juoksuvapaa päivä.
http://www.hs.fi/tekniikka/art-2000005029345.html