Aavikkoprojekti

Yli vuosi sitten otin sen tärkeimmän askeleen eli ensimmäisen askeleen kohti uutta aavikkoseikkailua. Muistan tuon päivämäärän ja sen päivän tapahtumat ikuisesti. Jotain syntyi ja myös kuoli.

Olin aamupalaverissa erään urheilua innokkaasti harrastavan poliitikon luona ja mukanani oli luottoyhteistyökumppanini Patrik Säilä (www.frf.fi).

Kerroin kundeille tavoitteesta, joka oli syntynyt jo vuonna 2012 Saharan autiomaata ylittäessäni.

Patrikille eli Patelle asiani ei ollut yllätys. Se toinen palaverissa mukana ollut heppu sanoi, ettei voi virkansa puolesta osallistua projektiin, mutta voi tiputtaa muutaman nimen, joihin voin olla yhteydessä. Minun vastuulle jäi hoitaa loput.

Tulin kokouksesta autolleni, jonne olin jättänyt puhelimeni. Siihen oli tullut kokouksemme aikana useita puheluja ja kaikki samalta henkilöltä. Soitin veljelleni kuullakseni uutisen, joka ei enää ollut yllätys. Isämme oli nukkunut pois.

Päivämäärä oli 7.8.2013.

Lähdin viime syksyn aikana vyöryttämään määrätietoisesti projektia. Heti ensi vaiheessa kohtasin epäilyjä. Tuo ei ole mahdollista, sillä et ikinä saa lupa-asioita kuntoon.

Siltä se välillä myös näytti, mutta päätin etten anna periksi. Välillä Greg ilmoitti tulevansa mukaan ja pian sen jälkeen vetäytyi projektista.

Sellaista se kuulkas on. Välillä on vastatuulta, mutta enemmänhän tässä on ollut tuuli selän takana.

Nyt, yli vuosi on kulunut siitä, kun sanoin kundeille. että minun tavoite on juosta xx-autiomaan halki.

Olen tällä hetkellä erittäin luottavainen sen asian suhteen, että Viljasen poika jolkottelee alkuvuonna 2015 paikassa, missä pippuri ei kasva.

Olin tänään yhdessä palaverissa, joka käsitteli tulevaa aavikkojuoksua. Siinä lähtiessäni keskustelukumppani tokaisi, “sinähän olet täysin riippuvainen mukanasi kulkevasta tiimistäsi”.

Juuri näin. Lisäsin, että moni ihminen jeesaa minua tälläkin hetkellä, jotta saan toteuttaa unelmiani.

“Never stop exploring”.