Lomalla
Vaikka pidänkin tänään juoksuvapaan, niin en ole kuitenkaan juoksulomalla. Muuten ajattelin pitää hiukan “lomaa”, vaikka se sanana tuntuukin nykyään hieman vieraalta. Siitä on nimittäin jo reilusti yli 10 vuotta, kun pidin viimeisen lakisääteksen loman. Hyppäsin sen jälkeen freelanceriksi ja myöhemmin ihan virallisestikin yrittäjäksi.
Nykyään meikäläisen elämä on sekoitus työtä ja lomailua 24/7. Välillä tehdään töitä ihan hiki otsalla ja sen jälkeen syljetään kattoon riippumatta siitä onko viikonloppu vai ei. Luulen, että kaltaisiani on yhä enemmän. Heillä on yhden miehen/naisen yritys, joka on osin elämäntapa ja osin leipäpuu.
Osa toimenkuvaani on luennoida yrityksissä. Se on todella raadollinen laji. Jos olet hyvä, niin keikkaa piisaa ja jos olet hyvä – tai keskinkertainen+, niin olet ulkona markkinoilta. Raaka, mutta reilu peli. Jokaiseen luentoon pitää paneutua extrahuolella, sillä muuten se voi olla viimeinen. Perinteisesti työelämässä voi olla “hyvä miinus”-suorittaja ja silti duunia piisaa.
Käytän osan kesästä kehittyäkseni nykyistä paremmaksi luennoitsijaksi. Yksi hyvä metodi on lukea ns.alan kirjallisuutta. Omat luentoni keskittyvät mm.ihmisten motivointiin ja uskon levittämiseen työyhteisöissä siitä, että mahdottomaltakin tuntuvat tavoitteet ovat toteutettavissa. Ne eivät tapahdu sormia napsauttamalla vaan kovan työn avulla. Opiskelin melko paljon kirjoittaessani viime vuonna ilmestyttä Asenetta Peliin kirjaa. Nyt olisi tyhmää jäädä lepäämään laakereilla, vaikka luentojeni palautteet ovatkin olleet myönteisiä. Mikään ei ole sen sokaisevampaa, kun tämän hetkinen menestys. Siinä myötätuulessa voi alkaa leijumaan. No nämä aavikkojuoksut ovat opettaneet nöyryyttä ns.isän kädestä. Aiempi menestys ei takaa tulevaa menestystä. Se toki auttaa, mutta sen varaan ei laskeä yhtikäs mitään.
Yritän siis opiskella mm.sitä, mitä ihmisten ajattelun syövereissä tapahtuu ja miten kukin saisi sisäiset voimavarat nykyistä parempaan käyttöön. Että tällaisia ajatuksia tänään…