Testilenkki
Otin tämän talven ensimmäiselle lumilenkille mukaan Camelbakin repun ja testiin muutaman energiageelin sekä tilkkasen vettä.
Keli oli totta tosiaan kovin erilainen kuin aiempina päivinä ja viikkoina. Pistin tänään myös hieman lämpimämpää päälle.
Juoksureitti kulki Jorvaksesta Hirsalan suuntaan sieltä Sarfikin kautta kotiin. Nautin siis (poikkeuksellisesti) matkalla muutaman geelin. Ensimmäinen oli Clifin vadelmageeli, jonka imaisin noin tunnin juoksun jälkeen. Se olikin uusi makukokemus eikä lainkaan hassumpi. Otin toisen geelin juostuani noin 1h45 min. Se oli nimeltään Turbo (Clif shot gel) ja siinä on hitusen kofeiinia. Ei pöllömmän makuinen sekään.
Minulla on myös karvaita kokemuksia geelien syönnistä, varsinkin Kalaharista. Siellä oli niin turkasen kuuma, että geelit lähes kiehuivat. Muistan, kuinka yökkäilin syödessäni päivän kymmenettä geeliä…
Saharan halkijuoksussa en syönyt geelejä paria ensimmäistä päivää lukuunottamatta. Grönlannissa oli taas geelien aika. Ne oli pakko pitää hatun sisällä, jotta ne pystyivät lämpiminä. Pohjoisnavalla geelit olivat umpijäässä, sillä en ymmärtänyt pitää niitä pipon sisällä.
Etelämantereella käytin urheilujuomaa, josta tuli hieman liian vahvaa,joten en voinut juoda sitä matkan aika. Liian styrkka juoma ei imeydy ja jää hölskymään vatsaan. Ainoa tapa päästä siitä tunteesta eroon, on pistää sormet kurkkuun..
Libyan Saharassa käytin kymmeniä geelejä 200 kilsan kisan aikana.
Otan seuraavalle pitkälle juoksumatkalle mahdollisimman laajan valikoiman erilaisia geelejä ja makuja. Minulla on Clifin lisäksi hyviä kokemuksia mm.Powerbarista ja GU:sta, joita molempia saa myös Suomesta.
Juoksin tänään yhteensä 2h20minuttia.