Nuuksioon
Kirsi treenaa täyttä häkää maamme haastavimpaan maastojuoksutapahtumaan, Vaarojen maratonille. Kisa juostaan lokakuussa Kolin jylhissä maisemissa. Kisan rankuutta kuvaa se, että reittiennätyksen omistavan Simo-Pekka Fincken aika (v.2011) oli 3.49.13. Fincke oli muuten voittamassa tämän vuoden Jukolan viestiä joukkueensa Kalevan Rastin joukkueessa. Viime vuonna naisten maratonin voittoaika oli 4.55. 24.
Kirsille on tiedossa erittäin hikinen ja kova urakka. Kisa juostaan pääosin epätasaisella pinnalla ja korkeuserot ovat huimia. No, sitä saa mitä tilaa:-)
Olen Kolilla mukana “huoltomiehenä” ja tämä lainausmerkeissä, sillä kaikki huoltotoimet ovat ehdottomasti kiellettyjä.
Teemme tällä viikolla Kirsin kanssa yhteistreenin Nuuksiossa, jonka mäet taitavat olla linnunmaitoa Koliin verrattuna, mutta ne ovat parasta, mitä pk-seutu voi tarjota. Myös Kirsi on tehnyt treenejä soutulaitteella, sillä siitä saa lisäjerkkua jalkoihin.
Olen itse huomannut, että soudun ansiosta takareiteni ovat entistä elastisemmat. Juoksussa jalka jää aina hieman koukkuun, kun taas soudussa jalka ojentuu (venyy) täysin suoraksi. Meikäläisen takareidet ovat olleet juntturassa jo vuosien ajan, mutta uusi lajiharjoitus on tehnyt niille hyvää.
Juoksin tiistaina 1h35minsan kevyen happilenkin. Illalla on vielä toinen treenisessio.