Nuuksiossa juhlittiin
Lauantaina (7.9.) Nuuksiossa juhlittiin oikein olan takaa.
Nuuksion Kansallispuisto täytti 30-vuotta ja sen kunniaksi Metsähallitus oli lähettänyt kutsuja saapua Luontokeskus Haltian tapahtumakentällä järjestettyyn tapahtumaan, jossa oli puhujina mm. Espoon, Kirkkonummen ja Vihdin virkamiesjohtoa sekä muutama muu henkilö.
Jälkimmäisestä mainittakoon ministeri Lauri Tarasti, joka toimi vuoteen 1994 asti Ympäristöministeriön kansliapäällikkönä.
Tarastia, vastuuministeriä, partiolaisia ja monia muita on kiittäminen siitä, että Nuuksio on säilynyt meille ja jälkipolville upeana kansallismaisemana.
Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten, kansallispuistoja pidettiin “rahan tuhlauksena” ja varmaan muutenkin turhina.
No, nyt on toinen ääni kellossa, sillä kansallispuistojen vetovoima on ehkä suurempi kuin koskaan.
Tilaisuuden puheet olivat hyviä, kuten myös tarjoilut.
Kiitän Metsähallitusta kutsusta.
Myös polkujuoksijat juhlivat eilen Nuuksio Classic-tapahtumassa noin 500 juoksijan voimin.