Imelda
Imelda Marcos tuli tunnetuksi siitä, että hänellä oli kenkiä ainakin yli 1200 paria.
No, ihan niin montaa juoksukenkäparia minulla ei ole, mutta tätä tahtia siihen ei mene kovinkaan kauan.
Hain torstaina sponsoriltani Merrelliltä viisi paria aavikolle lähteviä kenkiä ja bonuksena tuli muutama extra-pari muita käyttökelpoisia kenkiä.
Uskon, että juoksukengät eivät joudu ihan yhtä koville kuin esimerkiksi Saharassa, sillä Arabian hiekkaerämaa on nimensä mukaisesti täynnä vain hiekkaa, joka ei kuluta kenkiä siinä määrin kuin Saharan kivikkoisempi erämaa
Jos kengät pääsevät helpommalla, niin samaa ei voi sanoa jalkateristä, sillä hiekka pistää ihon kovalle koitokselle. Juttelin torstai-iltana tästä aiheesta pitkän tovin lääkärin kanssa, joka tietää aiheesta enemmän kuin varmaan kukaan muu tässä maassa.
Retkikuntalääkäri Heikki Karinen on kokenut aavikkojuoksija, jolle niin vuoristot kuin jäätikköolosuhteet ovat tuttuja.https://www.expedition-medics.fi/heikki-karinen
Kiitos Heikki jeesistä.
Olen päättänyt, että aloitan Arabian aavikkojuoksun Merrellin Rubato-kengällä. Se on päkiästä pikkuisen leveämpi, kuin myös mukaan lähtevä Merrell Moab Flight. Leveä päkiä antaa jalalle lisätukea pehmeässä hiekassa.