DNF
Ylläksen alueella järjestettiin viikonloppuna hienot polkujuoksukisat by NUTS.
Eräs asia kiinnitti huomiotani; 160 kilometrin juoksuun ilmoittautui noin 130 juoksijaa, joista (hieman) alle puolet selvitti tiensä maaliin asti.
Olosuhteet olivat pirun hankalat; ensimmäinen 66 kilsaa mentiin aika köykäisellä juomahuollolla. Se oli asia, josta kuului lievää parranpärinää, mutta se oli kaikkien osallistujien tiedossa. Jos omat vedet loppuivat, niin Lapin puroista ei.
Lämpöä myös piisasi. Itse asiassa kyseessä oli hellekisa. Se varmaan tiputti osan juoksijoista pelistä pois.
Se mitä muilta kisaajilta kuulin, niin osa keskeyttäneistä juoksijoista aloitti matkanteon Hettasta liian vauhdikkaasti.
Reitin alkuosa oli helppo ja olisikohan niin, että osalle on iskenyt vauhtisokeus.
Lienee myös niin, että ultrajuoksusta on tullut suosittua ja ehkäpä matkaan on lähtenyt kisaajia, jotka eivät vielä ole näin raakaan matkaan vielä valmiita.
Uskon, että tunturiultra on ollut monelle hyvä opintomatka, vaikka maaliin asti voimat eivät kantaneetkaan. Epäonnistunut juoksu voi olla hyvä ponnahduslauta todella hyviin suorituksiin, mikäli on ns.peiliin katsomisen taito.
Ylläksestä ja etenkin Äkäslompolosta sellainen huomio, että alueella on valikoimaltaan (ja palvelultaan..)todella hyviä sporttikauppoja.
Ruokapaikat ovat hyviä, mutta tarjonta on suppea. Pizzaa ja burgereita saa, ja hyviä sellaisia, mutta siinäpä se.
Seuraavalle viidelle päivälle on tiedossa yhdeksän harjoitusta!