Kättelylenkki tehty
Sportman-muuttoblogi siirtyy hamaan ja erittäin kaukaiseen (koputan puuta..) tulevaisuuteen ja sivuston fokus palaa sportin ja seikkailujen pariin.
Muutosta (kuitenkin) sen verran, että kamat on roudattu Nuuksioon soutulaitetta ja pikkusälää lukuunottamatta.
Tänään lauantaina oli aika tehdä kättelylenkki Nuuksiossa, siis asukkaana. Olen juossut Nuuksiossa muuten varmaan jo neljällä eri vuosikymmenellä.
Tämän päivän juoksumatka ei ollut järin pitkä, mutta tärkeintä on se, että kausi on avattu. Kulunut noin 2,5 viikon juoksubreikki on varmaan pisin sitten…en edes muista!
Juoksin täältä Solvikista kohti Nupurintietä, jota ennen kutsuttiin Vanhaksi Turuntieksi.
Käännyin pari kilsaa juostuani vasemmalle, Kaitakorventielle, jonka kautta pääsee reitti kakstonniselle (Reitti 2000).
Juoksin sieltä kohti Solvallaa , josta suuntasin vasuriin eräälle hiekkatielle, joka johti Nuuksiontielle ja siitä porhalsin kohti kotitaloa.
Juoksen sunnuntaina saman lenkin ja sitten alkaa (puolestaan) puusavotta.