Ulkoilupäivä
Ei kai tässä voi muuta sanoa kun, että olihan hieno ulkoilusää ihan parhaasta päästä.
Olen tänään viihtynyt vesistöjen äärellä. Tutkijat ovat havainneet, että rannikoiden läheisyydessä asuvat ihmiset ovat yleisesti terveempiä ja onnellisempia.
Varmaan siitä syystä suomalaiset kirmaavat kesämökeilleen viikonlopuiksi.
Ja vesihän on kaikin puolin hallitseva elementti. Ihmisen kehosta yli 50% on vettä ja maapallostakin about 70%.
Merellisessä Suvisaaristossa asuvat jonkun tutkimuksen mukaan Suomen onnellisimmat ihmiset ja olikohan järvistäänkin tuttu Nuuksio siinä hyvänä kolmosena. Näin muistelen..
No, minä olin juuri näissä maisemissa tämän päivän aikana.
Ja päivän treeninä oli soutu,mutta ei vesistön äärellä vaan ihan sisätiloissa.