Antiikkia, antiikkia
Tein polkujuoksukenkätestin Juoksija-lehteen vuonna 2006. Jouduin perustelemaan testin tarpeellisuutta aika painokkaasti, sillä maastojuoksu ei tuolloin ollut vielä in…
Minun oli vaikea saada kenkiä testiin, sillä maahantuojilla..Salomonia lukuunottamatta..ei ollut sellaisiajuuri tarjolla.
Sain lopulta raavittua testiin neljä tai viisi paria maastokenkiä.
Yksi niistä oli Vasque Velocity. Kukaan ei ollut kuullutkaan merkistä nimeltä Vasque (eikä niistä varmaan tiedä juuri kukaan v.2020).
Yrittäjäkaksikko alkoi tuomaan maahan ko.merkkiä. Kävin tapaamassa kundeja ja niin tuo kenkä päätyi Juoksijan testiin.
Tykästyin testilenkkien aikana jalkineeseen. Ostin maahantuojilta kaverilleni ja itselleni yhdet parit Velocityjä ja juoksimme ne jalassa kaikkien aikojen ensimmäisen Mammuttimarssin (100 kilsan kisa).
Ja neljä vuotta myöhemmin Vasquet olivat matkaseurana Kalaharin autiomaassa.
Heti Kalaharin jälkeen ostin nettikaupasta kolme paria Velocityä, sillä sen valmistus oli loppumassa. Merkin maahantuonti oli jo tyrehtynyt…
Näiden kymmenen vuoden aikana olen aika ajoin juoksennellut Vasqueillani. Viimeksi sunnuntaina.
Kun pistin jo varsin antiikkiselta vaikuttavat Vasquet jalkaan, niin vähän jo arvelutti. Ne ovat keränneet viime vuosina enemmän pölyä kuin kilometrejä.
Kävelin kengillä ensimmäiset 10 minuuttia tunnustellen. Jalkaterässä on paljon sensoreita, jotka lähettävät viestejä hartioiden väliin.
Fiilistelin tähän tapaan:”Hmm, nämähän tuntuvat edelleen aika hyviltä”.
Otin ensimmäiset juoksuaskeleet läheisellä Harmaakalliolla. Ja fiilis oli heti tapissa. “Jumazukka, näähän on vielä ihan soivat pelit”.
Vaimennusta ei ole kauheasti jäljellä, mutta tarviiko sitä nyt niin paljon ollakaan?
Yksi asia on varma; Vasquet lähtevät mukaan Arabian hiekkaerämaahan.
Tiedän, että vanhat luottopopot eivät jätä minua sielläkään pulaan.
No, otan varmaan mukaan muitakin jalkineitä aavikon ylitystä varten, mutta pidän antiikkisia kenkiäni ns.ässänä hihassa.
Pidin maanantain juoksuvapaana.
Teen tiistaina kaksi treeniä; aamupäivällä juoksulenkki Nuuksiossa (with Vasque..) ja alkuillasta lihaskuntotreenin.