TJ 27
Aamukammassa on vielä 27 sakaraa.
Kunhan saan ensi viikon alkuun mennessä muutaman työprojektin hartioilta pois, niin alan valmistautumaan 100%:sti huhtikuun jäätikkömatkaan.
Vielä on paljon tehtävää, mutta se kuuluu taudin kuvaan. Niin se on ollut aiemminkin.
Monet ovat kyselleet, ihan viime päivinä, millainen säätila jäätiköllä on?
Kysyjä ihmettelee vastatessani, että en tiedä. Ehkä he ihmettelevät tietämättömyyttäni tai sitä, kuinka letkeästi heitän vastauksen.
Moni yritys jäisi perustamatta, jos sen perustajat tietäisivät etukäteen tulevan liiketoimintailmaston. Onko edessä myötä-vai vastatuulta, aurinkoa vai silkkaa myrskyä.
Moni alue olisi jäänyt kartoittamatta, mikäli entisaikojen tutkimusmatkailijat olisivat voineet ennustaa tulevien retkiensä haasteet.
Mitä Grönlantiin tulee, niin etukäteisvalmistelut ovat huolelliset aivan kuten entisaikojen löytöretkeilijöillä tai vaikkapa nykypäivän start up-yrittäjillä.
No niin, se tästä aiheesta. Nyt lähden lenkille.
Eiköhän tuo päde kaikkeen suunnitteluun, hyvin suunniteltu on vain puoliksi tehty. Pakko tunnustaa, että seikkailusi ovat nyt innostaneet myös minua. Juoksin ensimmäisen ja ainoan maratonin 40-kymppisenä, kohta kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt olen ryhtynyt haaveilemaan, että juoksen vielä kerran sen täyden maratonin. Tavoitteeksi olen asettanut vuoden 2020, jolloin täytän 70 vuotta. Tämä vuosi tulee olemaan testivuosi, jolloin pidennän ja lisään säännöllisiä juoksulenkkejä ja arvioin saanko kuntoni sille tasolle että pystyn juoksemaan ( tarvittaessa myös kävelemään ) tuon täyden maratonin. Harrastan liikuntaa säännöllisesti, mutta en mitenkään tavoitteellisesti, joten ihan pohjalta ei tarvitse ponnistaa. Hyvä vinkit olisivat nyt tarpeen. Kiitos inspiraation antamisesta!
Tervehdys. Kiitos palautteesta. Suosittelen lämpimästi tutustumaan Jeff Gallowayn run walk -ohjelmaan, jolla hän valmentaa juoksijoita maratoneille ja puolikkaille. Asiaa käsiteltiin alkuvuoden Juoksijassa; jos lehteä ei löydy omasta takaa, niin lähetä minulle meili (jukka.viljanen@sportman.fi), niin lähetän sen sinulle Juoksijan toimituksesta.
Lykkyä haasteeseen!