3 x Nuuksio
Aion juoksennella Nuuksiossa seuraavan kahden päivän aikana.
Tänään on peräti kaksi lenkkiä; ensimmäinen (noin) kahden tunnin lenkki on frendini Raunon kanssa. Hän treenaa parhaillaan 134 kilsan tunturijuoksua varten.
Sen jälkeen tapaan juoksukoululaisia Nuuksion Majalla. Juoksemme sieltä Sorlammella reilun tunnin lenkin. Huomenna torstaina on edessä vielä sama lenkki erään toisen ryhmän kanssa.
Tiistain lenkki jäi myöhäiselle illalle…ja siitä syystä (otaksun) oli hieman vaikea saada unenpäästä kiinni. Vedin 1h45min melko kovalla vauhdilla. Syytän menohaluista La Sportivan Helios-kenkää; niillä kun on vaikea juosta hiljaa.
Olen kirjoittanut useaan kertaan yhdysvaltalaisesta Bob Hayesista. Hän tuli koko maailman tietoisuuteen dokumentin “The Hard Way” avulla. Dokkarissa kuvattiin (tuolloin) 89 -vuotiaan Bobin elämää, joka täyttyi kovasta duunista ja jopa ultrapitkistä juoksumatkoista.
Hayes kuoli jokunen päivä sitten, 91-vuotiaana. Vielä kuolemaa edeltävänä päivänä hän kävi juoksemassa mailin kisan….