Suomen kovin…
..naistalviurheilija on Kaisa Mäkäräinen. Siis kansainvälisesti vertailtuna, eikä siihen rinnalle pääse edes Pärmäkoski, vaikka sivakoihin hienosti pronssille.
Ampumahiihdon taso on selvästi korkeampi kuin pohjoismaisen hiihdon. Varsinkin naisten puolella.
Ja ero tulee kasvamaan tulevina vuosina. Sen asian ratkaisee mm.kansaivälinen TV-näkyvyys, joka on ampumahiihdossa eri tasolla kuin ilman asetta hiihtävillä.
Eräs tuttu pariskunta oli katsomassa Keski-Euroopassa ampumahiihtokisoja. Ne olivat ihan hillittömät bileet, jotka alkoivat jo tunteja ennen starttia ja jatkuivat yöhön asti.
Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen mitalisaaliit saadaan jatkossa todennäköisimmin hiihtämällä. Ja ilman asetta.
Niin hyvä urheilija kuin Mäkäräinen onkin, niin omaan piikkiin hän ei epäonnistumista ota. “Muut olivat tänään parempia”-lausuntoja on turha odottaa. Suuruus antaa odottaa….
Toivottavasti KM kuitenkin onnistuu ja saa viimein olympiamitskun.
Olen passannut kovien treenien aloittamista muutamalla extra-päivällä. Olo on hektisestä matkasta johtuen vielä kuitti, joten en ota koneesta vielä kaikkea irti. Juoksin lauantaina 1,5h ja tein sen lisäksi puolen tunnin palauttavan kävelylenkin. Ihan hyvä sekin.